Olipa tällä viikolla menoa ja meininkiä kerrakseen...ja aion tiivistää kaikki tapahtumat tämän saman otsikon alle...

Eli maanataina töiden jälkeen hain Mian ja Hipun kyytiin kaupungista ja matkattiin Vehmersalmelle tämän vuoden viimeiselle paimennukselle. Paikalla ei muita koirakoita tällä kertaa ollutkaan, vaan Iisa&minä ja Hippu&Mia paimennettiin pientä vuohilaumaa (ja ne oli nuoria kilejä). Vuohet olivatkin Iisalle ihmetyksen aihe, kun ne eivät olleetkaan niin helposti ohjattavissa, vaan pistivät ajoittain hanttiin ja näyttivät sarviaan. Ja Iisaa pelotti...se juoksi missä sattui ja oli ihan "äippä, mua pelottaa...!" ja en itse tiennyt itkeä vai nauraa, kun se oli niin hölmö.

Kyllä me saatiin Sinikan kanssa rohkaistua Iisaa lopulta, että pieniä onnistumisiakin paimennuksen saralla tuli. Loppuun Sinikka pisti meidät kaikki neljä paimentamaan laumaa ja minusta se oli tosi hauskaa. Mentiin välillä Mian kanssa samaan suuntaan, välillä eri suuntiin, mutta tästäkin välittämättä koirat toimi hyvin. Hauska oli huomata että vaikka millaista hälinää oli ympärillä,  kun annoin Iisalle käskyn mennä maahan...se totteli!

Sinikka sitten antoi meille palautetta menneestä kesästä. Hän sanoi, että koiramme ovat edenneet sitä tahtia, että pakko on tulla takapakkia jossain vaiheessa. Hän kertoi, että moni koira tekee 2 vuotta harjoituksia oppiakseen sen miten meidän koirat toimivat nyt...aika huisia... Lisäksi Sinikka uhkasi heittää minua paimensauvalla päähän, koska en näe oman koirani hyviä puolia vaan keskityn aina niihin epäonnistumisiin (olen oikein peruspositiivinen suomalainen ihminen...!)! Mutta yhteenvetona seuraavaa: Voimme jäädä hyvillä mielin talvitauolle, koirat ovat oppineet paljon (samoin kuin toivottavasti myös ohjaajat...) ja keväällä heti kun mahdollista halutaan aloittaa uudestaan. Kiitos miljoonasti Sinikalle kuluneesta vuodesta!!!

Tiistaina oli ihan lenkkeilypäivä Iisan kanssa ja illalla kävin Myssyllä ratsastamassa. Se oli ihan ok.

Keskiviikkona meillä vieraili Karin Jonnan (Executive kennel, Jns) kasvatti, kääpivillakoira Isla omistajansa Tirkkosen Päivin kanssa. Aivan mahtavan reipas ja ihana pentu. Iisa osaa mielestäni ihan hyvin leikkiä pienen pennun kanssa, tosin välillä pitää vauhtia hieman hiljentää, kun se on itsekkin vielä nuori koira ja otteet on liian rajuja. Seuraavassa kuva kyläilijästä:

Torstaina vein Huldan eläinlääkäriin. Olin koko viikon pelännyt kyseistä tapahtumaa ja kuvitellut mielessäni kaikenlaista. Huldaa vaivasivat hampaat. Sen suu rupesi haisemaan entistä pahemmalle yhtäkkiä ja kun sen suuta tarkistelin, niin huomasin että ylätakahammas heilui kovasti. No, ajattelin että 14 vuotta 3 kuukautta vanhaa koiraa ei voi nukuttaa, vaan se saisi antibioottikuurin, jotta tulehdus saataisiin pois...muttamutta... Eläinlääkäri Halonen oli sitä mieltä, että hampaat hoidetaan kuntoon. Huldalle rauhoittavaa, emäntä pois asemalta kolmeksi tunniksi tekemään töitä (vääntämään itkua ja pelkäämään pahinta), ja Hulda hammasputsiin... Että voi kolme tuntia olla pitkä aika!

Janin kanssa mentiin neljän jälkeen Huldaa hakemaan ja meitä vastassa oli reipas vanhus. Se oli jo herännyt ja käveli ulkona. Oltiin ilta ihan rauhassa kotona, heräteltiin Hulda kunnolla, syötin sen ja mikä ilo ja onni sitä on nyt katsella. Huldalla on selkeästi parempi olo. Se on pirteämpi ja onnellisempi. Sen suun paha haju on tipotiessään ja se on jopa käynyt nuolaisemassa naamasta ja syö puruluita, jota se ei ole tehnyt ainakaan kahteen vuoteen! 3 hammasta sillä on nyt vähemmän ja nenän päällä ollut pahkura poissa ja koira on kuin "uusi"! Että noi vanhukset on sitten rakkaita!

Perjantaina kävin Myssyllä ratsastamassa, koska meillä oli lauantaina tallilla omat estekisat...

Lauantaina Myssy oli aivan huippu. Meille tuli 2 puhdasta suoritusta ja Nella (Peikkometsän omistaja Nella Koskell) huusi tulosten selvittyä: "Jaana, sinä voitit. En olisi uskonut!" Voitto oli kyllä yllätys minullekkin, mutta mikäs siinä kun on niin loistava hevonen alla...Laitan tähän Tirkkosen Heikin ottamia kuvia kisoista. Jos joskus sen lapsuuden/nuoruuden/ainaisen unelman saan toteutettua ja oman hevosen hankittua, niin toivottavasti se olisi tämä hevonen...

kuva Heikki Tirkkonen

kuva Heikki Tirkkonen

Sain sitten kulkea jalat maanpinnan yläpuolella lopun päivää...tai ainakin iltaan asti kunnes lähdettiin Iisan kanssa tokoilemaan, pitkästä aikaa. Mia meitä opastaa ja päämäärä on päästä joku päivä kokeilemaan tokoa kilpailuissa. (Mikäköhän ihme kilpailuhulluus minuun on iskenyt..ihmiseen jolla ei ole minkäänlaisia kilpailuhermoja...) Otettiin paikkamakuuta (se menee hyvin), luoksetuloa (myös toimii, muttei vielä sivulle-tulon kanssa), istu-maahan-seiso-käskytystä (ei pysy vielä koira paikoillaan ja ohjaajan on opeteltava käsimerkit tarkoin). Tässä lajissa on niiiiin paljon opeteltavaa ja opittavaa, mutta onneksi Mia jaksaa neuvoa ettei itse tee kaikkea ihan väärin. Kuten olen ennenkin todennut, niin onneksi koira on ahne ja nakinpalan eteen tekee aika paljon...

Sunnuntaina menimme Haminalahteen Maarikan luokse shelttilenkille. Koiria lenkillä oli 12, joista 7 oli Maarikan "hallussa" (3 omaa, 4 hoidokkia). Koirat tulivat hyvin toimeen keskenään ja ihmisillä oli mukavaa. Kelikin suosi, sillä aurinko paistoi ja oli ihan lämmintä. Iisaa jouduin vaan pitämään hihnassa, sillä en ymmärrä mikä tolla minun koirallani aina viiraa. Se ei välittänyt lenkillä muista, vaan juoksi taas itsekseen joukon keulilla. Sitten se yhtäkkiä hävisi metsään ja huutelin ja vislailin sitä varmaan minuutin takaisin. Kun se metsästä viimein tuli porukan luokse, kieli riippui taas puoliksi suusta ulkona ja sekä toinen etujalka että saman puolen takajalka olivat veressä. No tutkittiin Iisa Mian kanssa  ja onneksi ei haavaa löytynyt. Tultiin siihen tulokseen, että Iisa on varmaan jonkun elukan raadon haistanut ja käynyt sitä joko tonkimassa tai maistamassa. Välillä sen käytös on niiiin outoa, että en tiedä minkä eläinlajin geenejä se on perinyt....

Eli tässäpä tämä viikko, paljon tapahtui, onneksi pääosin todella mukavia asioita. Envi viikolla jatketaan... Kuvia lisäilen myöhemmin.