Meidät kontaktikoululaiset jaettiin kahteen ryhmään, ekat 17.30-18.30 ja me 18.30-19.30. Tämä oli hyvä veto, sillä yleinen hälinä ja koirien haukkiminen vähenivät puolella ja keskittyminen tuntui parantuvan 100%! (Tai sitten harjoittelu alkaa tuottaa pienen pienin askelin edistystä...)

Iisan kanssa tehtiin ensiksi A:ta. Meillä oli avustajana Iisalle uusi ihminen Riitta (joka ihmetteli miten avoin sheltti Iisa on; no annoin hänelle nakinpalan käteen ja sanoin että tie Iisan sydämeen käy vatsan kautta=))) ja aloitettiin treenit. Varoittelin että meillä nämä kontaktit on vielä hakusessa... ja kun tehtiin este ekan kerran minulla suu (ihan oikeasti) loksahti auki... Iisa teki esteen aivan kaikkien sääntöjen mukaan! Vautsi vau!!! Avustajani ihmetteli puheitani, kun hän sanoi että nämähän menevät loistavasti... Että muuten ihan oikesti itsetunto kohosi kilometrin...

...josta se lasketutui puoliväliin, kun otettiin Jennin kanssa keinu. No, ei se ihan huonosti mennyt, mutta Jenniltä sain omaan ohjaamiseen kullanarvoisia vinkkejä. Ekaksikin minun pitää mennä esteen "ohi", en saa jäädä siihen Iisan viereen seisomaan, sillä Iisa käännähtää minuun päin, jolloin sen pylly tipahtaa kontaktilta. Menin siis esteen ohi ja...no, ok, ei priimaa, mutta sinne päin! Jenni sanoikin, että Iisa ei ihan vielä ole ymmärtänyt mikä tämän harjoituksen tarkoitus on, eli se ei ymmärrä tota kontaktia, mutta sanoi että kyllä Iisa on nopea oppimaan, eli harjoitusta, harjoitusta ja vielä kerran harjoitusta.

Puomi on se meidän vaikein kontaktieste. Taas puhuttiin sitä että on hyvä, kun koira menee sata lasissa esteen loppuun saakka, mutta olisi kuitenkin ehkä parempi jos se siinä ihan lopussa hivenen hiljentäisi vauhtia. Taas SUURI KIITOS JENNILLE, kun hän paneutui tähän onglemaan. Eli laitettiin kontaktin loppuun 2 makupalaa ja maahan yksi, josta seurasi-> Iisa kääntyi takaisinpäin katsomaan, josko joku nakinpala jäi ottamatta. Ja ohjaajana olin liian hidas pyytämään sitä mukaan ennenkuin se kääntyi. Seuraavaksi jätettiin kontaktille vain yksi makupala ja maahan yksi-> sama lopputulos. Sitten Jenni ehdotti että laitetaan maahan heti puomin loputtuja makupala ja siihen normikohtaan toinen-> homma toimi todella hyvin. Ja tähän treenit lopetettiinkin, kun jäi onnistunut suoritus alle.

Annoin Iisan ihan lopuksi juosta muutaman kerran putken läpi, ja voi sitä koiran riemua. Heittelin sille makupaloja, jotta se oppisi, ettei herkku tule aina kädestä, sillä näissä kontaktitreeneissä olisi hyvä jos se hakisi makupalan (tai tietty lelun, josta se ei innostu jos vaihtoehtona on jotain syötävää...) muualta kuin minun kädestä.

Loistavat treenit, ihana nähdä kuin vihdoin pientä edistymistä tapahtuu... se luo uskoa harjoittelun tarpeellisuudesta ja toimivuudesta! Huomenna on taas ohjatut treenit ja niistä lisää tarinaa...jos toi pakkanen (nyt 20 astetta) hieman laskisi, voisi noista koirulaisista yrittää ottaa kuvia kauniissa talvisessa auringonpaisteessa.