Tämä tarina linkittyy koiraharrastukseen hyvin ohuella langalla, mutta juttu on pakko kirjoittaa, sillä tämä liittyy ohjaajan pelkotilojen voittamiseen...

Eli tänä aamuna oli herätys klo 4.30, tai siis piti olla. Kännykän akku oli loppunut yöllä ja Jani kysyi aamulla: " Eikö sulla ollut herätys puoli viisi, kun kello on nyt 5 yli 5?!" Aika nopeasti sitä selviytyy liikkeelle, kun on paniikkiherätys, sillä puoli kuuden jälkeen oltiin jo tallilla Jennan kanssa.´

Meillä oli siis lähtö Kuor:n perinteisiin äitienpäiväkisoihin Sorsasaloon ja lajina Myssyn kanssa esteratsastus. Luokka oli (vain) 70cm ja meidät otettiin mukaan aikuiskarsintaan (tää ikä...). Kaikki meni hyvin siihen asti, kun perillä otettiin hevoset pois kopista: En ehtinyt irroittaa riimua, kun Myssy jo päätti askeltaa kopista ulos=paniikkitilanne---> hevonen riuhtoo puoliksi ulos kopista, se on kiinni päitsistä kopissa ja minä lamaannuin. Onneksi Heidi huusi vieressä: " pikalukko, pikalukko!" ja tajusin napata riimun irti ja Myssy pääsi pihalle (tietenkin irti). No toi minun hyväpäinen hevonen käveli pää pystyssä sieraimet suurina ja antoi nätisti kiinni...

Minä olin vuorossa meistä neljästä Peikkometsän ratsastajasta ensimmäisenä. Verkka ilman esteitä meni ihan ok. Sitten päästiin esterverkka-alueelle, ja minä idiootti menin ensimmäisen kokeilemaan okseria. Tietenkin tuloksena kielto!!! Onneksi Heidi neuvoi aidan takaa, ja käski hyppäämään ristikkoa---> se meni jees. Yritin pystyestettä=kielto...uudestaan=yli.

Kuva Heikki Tirkkonen

Ja sitten okseria=kielto ja minä makasin Myssyn kaulalla ja oli taas kolmesta sentistä kiinni, etten sieltä tullut alas.

Kuva Heikki Tirkkonen

Jani&äiti&isä olivat kentänlaidalla katselemassa ja ajattelin miten hienon vaikutelman tästä lajista heille annan, kun vielä sieltä selästä alas tulen... JA TÄSSÄ KOHTAA TULEE KOIRAHARRASTUS-YHTEYS: minut valtasi kauhea pelko ja jännitys, katselin paikalla olevaa ambulanssia ja ajattelin että joudun sillä lähtemään kotimatkalle, en tuntenut hevosta lainkaan ja meinasin jo tulla alas selästä ja taluttaa hevosen pois radalta starttaamatta lainkaan... Päätin että agility on minun laji, sillä siinä jännittäminen kohdistuu siihen, muistaako radan yms., eikä siihen, miten pahasti loukkaantuu, jos joku menee pieleen...

No, sain sen okserin kuitenkin onnistumaan...

Kuva Heikki Tirkkonen

Silti lähdin kokeilemaan. Suuni oli niin kuiva, etten oikein pystynyt mitään sanomaan ja kiitän kovasti Nakki-Saria kun oli siinä tukena ja turvana (*virtuaalihali*). Päästiin lähtöön ja Myssy päätteli ekan esteen olevan aika ikävä, se kiemurteli ja väisteli ja melkein pysähtyi, kun minä sain sellaisen raivon pintaan, että p"#¤¤##le, hevonen menee ton esteen yli... ja se hyppäsi...

Kuva Heikki Tirkkonen

sitten se hyppäsi seuraavan ja seuraavan ja se hyppäsi kaikki perusradan 8 estettä puhtaasti. Sitten se hyppäsi myös kaikki uusintaradan 5 estettä puhtaasti. Se meni ne ilman mitään epäröintiä ja vauhti olisi saanut tietenkin olla nopeampi, mutta minulle riittää tässä kohtaa se, että me hypättiin ne esteet=)))))!

Kuvat Heikki Tirkkonen

Tänä päivänä minulle tuli valtavan suuri onnentunne siitä, että sain tunteen, että olen ylittänyt itseni. Koin ihan oikeasti kauheaa pelkoa, mutta uskalsin silti mennä... Nyt tiedän, että siinä kohtaa kun ensimmäiset agilitykisat meillä on, niin minä pystyn siihen... TOIVOTTAVASTI!!!

Ihana päivä, vaikka meinasin että nämä olivat viimeiset ratsastuskisat, niin onnistuminen kummasti ruokkii halua jatkaa...eli eiköhän me Myssyn kanssa taas jossain startata...kuten myös Iisan kanssa;)