Olen nyt ihan puulla päähän lyöty, ihmeissäni, kummissani, osaltaan iloinen, osaltaan tyytymätön... kun en tiedä...!

Tää on nyt pohdintaa Iisasta ja agilitysta Iisan kanssa.

Se ei varmaan ole kuunaan ollut helpoin "ensimmäinen agilitykoira", kaikkea muuta. Mutta se on ollut enemmän kuin huippukoira ja opettanut hyvin nöyräksi ja tietoiseksi omista virheistä. Meillä on mennyt piiiiiiitkiä aikoja kun ollaan lyöty päätä seinään ja sitten on tullut yllättäviä onnistumisia. Me kisattiin todella pitkään ykkösluokassa ja sitten yhtäkkiä noustiin kakkosiin ja kolmosiin. Mutta KERTAAKAAN ei meillä ole sellaista tunnetta ollut radan jälkeen, että virheittä meni... aina on joku pikkujuttu ollut mietintämyssyssä ennenkuin on tuloksista lukenut (NOLLA) :-)

Nooh, meillä on yhteistyö parantunut, mutta tähän on suurimpana vaikuttajana se, että olen varmaan ohjaajana kehittynyt. Muistan tänäpäivänä radat ja osaan jo tulkita koiraa ja tiedän sen vahvuudet ja heikkoudet... TAI SIIS LUULIN TIETÄVÄNI ENNEN TÄMÄNPÄIVÄISTÄ KÄRNÄN JULIAN VALMENNUSTA...huoh...

Olen joskus kirjoittanut tännekkin, että miten paljon helpompaa on tehdä juttuja Iisan kuin Inton kanssa, kun tunnen ton Iisan niin hyvin... Juuh...tänään en tuntenut. Me ollaan nyt yritetty harjoitella irtoamista, kun jostain syystä olen ehkä tietämättäni paineistanut Iisaa ja se on tehnyt paljon kieltoja kaikissa irtoamista vaativissa jutuissa. Olen kieltänyt sitä haukkumasta, olen kieltänyt sitä siitä ja tästä ja tuosta. Sitten ajattelin kokeilla niin, että en kiellä sitä mistään, haukkukoon jos haukkuu:-) Käytiin silloin Acella jossain star-ryhmässä treenaamassa ja Iisa oli pätkiä aivan UPEA; irtosi, meni kuin hullu, ei kieltänyt ei mitään:-) Silloin istuin maassa ja olin aivan ihmeissäni ja onnellinen... mun HULLU AGILITYKOIRA oli tullut takaisin <3.

Iisa on nimittäin aina ollut melkoisen haastava tapaus. Se ei välttämättä minua ole kunnioittanut, pah, se tekee mitä tykkää. Sille on tullut ikää, se on saanut pennut, se on steriloitu ja kaikkien näiden on sitä pitänyt rauhoittaa... Ja mielestäni sain sen kunnioittamaan minua kun tehtiin erinäisiä juttuja. Lisäksi pystyn luottamaan siihen. Vaikka se juoksee irtipäästessään miljoonaa, ei tarvita tänäpäivänä kuin pieni kutsu, niin se kääntyy ympri ja palaa luokse. On se muuttunut, se on huippukoira... Tää juttu lähtee rönsyilemään, mutta palataanpa tähän päivään ja valmennukseen...

Joo, kiva treeni. Rataan tutustuessa tuntui, ettei mitään pahempia ongelmia. Noh, sitten päätti Iisa irtoilla. Se meni putkiin. Se todella irtosi niihin. Julia näki ongelman ja kun vaihdettiin valssi sokkariin, Iisa toimi kuin unelma; ei ollut ohjaus avoin monen metrin päässä olevaan putkeen. Se meni tuhatta ja sataa; se oli se hullu hullu hullu agilitykoira, joka on ollut hieman pimennossa. Sille piti rääkyä kitarisat punaisena TÄÄLLÄ, jos halusi että se hieman kiinnittää huomiota ohjaukseen eikä suorita rataa niinkuin haluaa:-) Se veti kerran sellaista vauhtia muurin, että Korhosen Pirjo sanoi, ettei muurista ollut kuin yksi palikka paikallaan... Iisa juoksi sen läpi, ei enää ehtinyt hypätä kunnolla... Se oli ihan hullu, IHANA<3

Ja tässä sitten palataankin mun pohdintaan... MITÄ TEEN? Olenko onnellinen sen hulluudesta, jolloin ei välttämättä minua kuuntele? Yritänkö opetella Iisan ehdoilla ohjaamaan sitä? Se vauhti, millä se tänään meni, oli mielestäni upeaa, se kielsi hypyille, kun tein niitä älyttömiä töksyjä ja pysäytin vauhdin ihan täysin...Se meni kontaktit upeasti, vaikka se meni ihan täysillä... Se jätti mulle ihan mielettömän fiiliksen, MUTTA VOIKO TÄMÄ TOIMIA? Pitäisikö koiran olla enemmän ohjaajaa kunnioittava? Mistä tiedän että en kilpaile sen kanssa?

Jopa Julia sanoi, ettei se tunnista Iisaa siihen mitä se on ollut... en ihan varma ole, oliko se postiivista vai negatiivista... Mutta Iisa menee sata lasissa, se rakastaa lajia, se saalistaa esteitä ja se tekee, tekee, tekee, tekee...sillä on ehtymätön moottori ja sitä kyllästyttää kun en osaa sitä ohjata. Huoh!

Mitä teen? Jatkanko tätä rataa; annan sen vetää ihan hulluna...? Haluanko, että se on enemmän kuulolla ja vien sen etenemisen ja vauhdin...? Miten osaan oppia rytmitystä ja ohjaamista...?

Näitä olen tänään pohtinut; en enää tiedä mistään mitään... Mutta kyllä mä muistan, se, että meillä on kivaa... se on tärkeintä, aina!