Maanantaina 7.5 lähdettiin Iisan&Inton kanssa ajelemaan Vehmersalmelle. Koukkasin "mökkivene"rannan kautta katsomassa, joko saareen pian pääsisi ja siellä ei ollut enää jäätä joten pian päästään mökin lämmitykseen; IHAN HUIPPUA!!!

Ja siitä sitten jatkettiin 10 minuutin ajomatkan päähän, Kuttukuuhun. Keli oli upea, ihana nähdä tuttuja paimennuskavereita ja eikun hommiin. Menin ensin Iisan kanssa. Haettiin ihan aitauksesta asti lampaat ja Iisa meni todella hienosti. Se jätti hyvän pakoetäisyyden lampaisiin (suunnilleen ekaa kertaa) ja pikkupätkät poispäinajoharjoituksia aloitettiin samointein. Eka harjoitus meni oikein oikein hyvin.

Inton ensimmäinen treeni oli myös superhieno. Jos se tolla hännällä ja noilla liikkeillä menisi näyttelykehässä, niin WAU!!! Siinä näkyy se oikea paimenkoiran liike ja häntä on juuri siellä missä sen kuuluu olla, selkälinjan alapuolella. Se oli niin rauhallinen ja se todella tiesi mitä sen piti tehdä.

Olisi siinä kohtaa pitänyt lähteä kotiin :(

Mentiin uudelleen Iisan kanssa hakemaan laumaa ja siellä olis se yksi perkeleen lammas... Argh. Se meni omia polkujaan ja Iisa jäi aidan ja sen piruperkeleen väliiin ja se lammas meni ja puski Iisaa... Ei kovasti, paikka oli ahdas, joten se ei saanut siihen vauhtia, mutta olin ihan valmis laittamaan sen lampaan vartaaseen pyörimään, ja hei! Minä tykkään lampaista eläiminä, en ruokana!!!

Noh, toi tapahtuma jäi ehkä enemmän masentamaan minua kuin Iisaa, ja sitten meidän paimennuharjoitukset meni ihan luokattomaksi. Iisa vaistosi minun olotilan ja se alkoi roikkua jalan vieressä, se ei saanut "otetta" lampaisiin ja kaikki oli yhtä sekamelskaa :((( Huoh, taisi minulta päästä pari painokelvotonta sanaa ja savu nousta korvista, mutta niin siellä kävi (minun onnekseni) muillakin...

Inton toinen kerta ei ollut niin sujuvaa kuin ensimmäinen, mutta kyllä se työnsä teki. Into väsähti yllättävänkin äkkiä, joten sen kanssa ei kovin pitkiä harjoituksia tehty. Tästä on tie ylöspäin, toivottavasti...jos se menee vielä alemmas, saa itsetuntoa taas raapia kynsin hampain laitumen pinnalta...

Noh, sanottakoon vielä, että lampaatkin oli aika (hhmmm), erilaisia kuin keski-/ loppukesästä. Ne oli jotenkin kovin itsetuntoisia ja ärhäköitä ja kävi niinkin, että lähtivät juoksemaan koiran perään. Ne hakkasivat jaloillaan maata ja olivat ihan hemmetin jääräpäisiä... Noh, ehkä noi lampaatkin on ensi kerralla jo suvaitsevampia. Eilinen oli niilläkin eka kerta syksyn jälkeen olla paimennettavana, joten niillä oli varmaan totuttelua "töihinsä"...

Ja jotta tää huono fiilis saisi jatkoa, niin kävin Inton kanssa Acella treenaamassa tänään. Into ON INNOKAS, se yhä rakastaa lajia, ja siitä on tullut vaikeammin ohjattava. Toki treeni oli hyvin hyvin haastava nuorelle koiralle ja olinkin hyvin onnellinen kun saatiin niitä päällejuoksuhässäköitä Tiian tekniikkapätkissä suoritettua. Osissa tosin, mutta kuitenkin.

Harrin puolen treeni meni huonosti (kääk). Siellä oli nyt kenttä jaettu pitkittäin kahtia, joten estevälit oli pitkät. En osaa juosta suoria Inton kanssa, joten sellainen treeni jossa juoksusuora alkaa suoralla putkella, jonka jälkeen on hyppy "pitkittäin", eli se olisi pitänyt ottaa päällejuoksuna, jonka jälkeen kaksi hyppyä suoraan ja hypyiltä kaksi putkea suoraan sivulle, joista olisi pitänyt mennä jälkimmäiseen... Juuh, juoksin ja juoksin ja juoksin ja juoksin ja Into juoksi kovempaa... En siis saanut sitä sinne taaimmaiseen putkeen, en ehtinyt. Olen hidas, liian hidas tollaiseen treeniin Intolle. Pitää tollaiset suorat paloitella osiin ja palkata etenemisestä. Juoksuvaudissa en sille pärjää...

Mutta; "huono kenraali enteilee loistavaa ensi-iltaa"... Tähän on luotettava ja tämä pidettävä mielessä, kun ensi sunnuntaina seisotaan siellä lähdössä Inton kanssa... Ainakin menemme tekemään parhaamme:)